11.10.2021

Mikä ihmeen MEGAJYRÄ?

Nalle Österman: Megajyrä (Frank Cray)
Kl 84.2 (suomenkielinen kertomakirjallisus)
ISBN 978-952-69683-2-2

Toimittaja-kirjailija Nalle Östermanin (s. 1973 Helsinki) 14. lokakuuta 2021 julkaistu esikoisromaani Megajyrä saattaa olla koko suomalaisen kirjavuoden eriskummallisin, puhuttelevin ja viihdyttävin kirja, joka ei jätä yhtäkään lukijaansa varmasti kylmäksi.

Megajyrä jyrää nimittäin allensa kaiken keskinkertaisuuden ja normaalin ihmisen järjen hivenenkin. Se on lopulta kertomus turhautuneen miehen rakkauden etsinnästä ja vapauden kaipuusta. Teos on samalla myös kurkistus kotimaisen musiikkihistorian hämärien verhojen taakse. Se vilisee julkimoita ja kaiken maailman oman elämänsä sankareita.

Megajyrää voi kuvailla aikuisten saduksi ja surrealistiseksi satiiriksi, joka yhdistelee dystopiaa, mielipuolisuutta, kaaosta, todellisuutta ja taruja absurdiuden kautta eriskummalliseksi keitokseksi, jota on jo ehditty verrata sellaisiin oman aikansa merkkiteoksiin, kuten yhdysvaltalaisen Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1971) -kulttiklassikkoon sekä venäläisen Mihail Bulgakovin ikivihreään Saatana saapuu Moskovaan (1969).

Samalla Megajyrä on kuitenkin myös kertomus suomalaisesta sisusta, sitkeydestä ja hulluudesta. Se pyrkii sanoittamaan lihaksi ja tunteiksi sellaisten miesten ajatukset, jotka on syystä tai toisesta hylätty, heitetty tai siivottu normaalin sivistyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Sen sijaan, että  Österman olisi turvautunut äärimmäisiin tekoihin, kirjoitti hän tuntemuksistaan kirjan, joka naurattaa, itkettää, vihastuttaa, ihmetyttää, provosoi, haastaa sekä pakottaa lukijan pohtimaan elämän peruskysymyksiä itse.

– Halusin tarjota lukijalle väkevän lukuelämyksen enkä mitään tasaisen harmaata keskinkertaisuutta, keskiluokkaisuutta ja turvallisuutta, mitä suomalaiset kirjamarkkinat tuntuvat tänä päivänä olevan pullollaan, luonnehtii Österman teostaan itse. – Minähän olen Kontulasta.

Ei ihme, etteivät perinteikkäät kotimaiset kustantamot nähneet Megajyrää julkaisukelpoisena. Sen sijaan teoksen julkaisijana toimii Frank Cray Publishing eli Like Kustannuksen entisen kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikön Arto Leivon pienkustantamo. Saman Leivon, joka luki Likellä vuoteen 2006 asti keskimäärin tuhat käsikirjoitusta vuodessa, joista Like kustansi vuosittain noin 30–40 nimikettä.

– Se on vitun hyvä kirja, näin lyhyesti sanottuna, perustelee Leivo rohkeaa ratkaisuaan. – Se sai jopa tällaisen vanhan jyrän nauramaan moneen otteeseen. Kirja toimii alusta loppuun asti pärähdyttävästi. Samalla se on myös mahtavan selkosanaisen yhteiskuntakriittinen ja riittävän ilkeä.

Megajyrää voi tällä hetkellä ostaa muun muassa seuraavista hienoista verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä sekä tietysti myös suoraan kustantajalta sekä kirjailijalta itseltään:

Rosebud
Levykauppa Äx
Stupido Market
Sammakko

Liity samalla myös Nalle Östermanin Megajyrän Facebook- ja Instagram-sivujen tykkääjäksi, niin saat aina tuoreimmat tiedot Megajyrään liittyvään uutisiin, tarjouksiin, tapahtumiin ja kisoihin!

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Frank Cray Publishing Co.: Arto Leivo / leivoseta@gmail.com / + 358 400 168 881
Nalle Österman: nalle.osterman@gmail.com / + 358 40 9696 326
www.facebook.com/frankcraypublishing

Megajyrä sai takakanteensa komeat kehut
myös Suomen tasavallan entiseltä presi-
dentiltä Urho K. Kekkoselta!


11.08.2021

Ville Valon mentori SUHO SUPERSTAR esitteli bluesin syvimmän olemuksen MEGAJYRÄN julkkareissa

Näin vetreästi Suho Superstar esiintyi
Helsingin Tavastia-klubilla 6.1.2017.
(Kuva: Nauska)

MEGAJYRÄLLÄ oli massiivinen ilo ja kunnia saada julkkareihinsa esiintymään yhden Helsingin ja Kallion katurockin suurimmista legendoista kautta aikojen Bar Loosen lavalle ihka elävänä eikä pelkkänä hologrammina – eli Stadin mystisimpiin rockpersooniinkin itseoikeutetusti kuuluvan Suho Superstarin.

Mikäli Suhon elämä ja teot eivät ole jostakin kumman syystä tulleet vielä joillekin tämän blogin lukijoille tutuksi, voi tämän kenties elämääkin suuremman rockpersoonan maailmaan ja mielenmaisemaan tutustua esimerkiksi Kimmo Aroluoman ja Mikko Pöllän ansiokkaiden ja syväluotaavien artikkelien kautta, joissa seikkailee useampia muitakin mystisiä stadilaisia rockveijareita.

Ei siis ihme, että Suhon nimen voi löytää Stadin mystisimpien rockpersoonien listalta jo sijalta 15. Aivan liian alhaalta, jos minulta kysytään, mutta onhan Suhonkin sijoitus noussut tuolla listalla jo pari pykälää ylemmäksi, kun Pokla ja Cantry D.D. King ovat jo vaihtaneet maisemaa autuaammille metsästysmaille.

Rauha heidän kauniille sieluilleen.

Pesunkestävänä mystikkona Suho Superstar piti koko juhlaväen jännityksessä, millaisella kattauksella ja ohjelmistolla herra Bar Looseen ilmestyisi, mutta ei huolta: Suho ja hänen soittoveljensä Peevo ja Roy maalasivat todella komean, sävykkään ja rikkaan äänivallin kuulijoiden iloksi.

Aivan kuten kirjallisuudessa, iällä on elintärkeä merkitys myös bluesissa. Because if you haven't lived the blues, how can you sing the blues?

Ja Suho kyllä osaa, onhan hänellä jo vuosikymmenten rautainen kokemus Jimsonweedin lisäksi yhtyeistä kuten Nasty Needs, Bubble Scum, Kallion Doors, Evil Beatles, Jericho Fuzz ja Suho Superstar & Friends Beyond.

Tämä pitkä kokemus ja näkemys kieltämättä kuului siinä, miten Suho äänijänteitään venytteli ja upeaa 12-kielistä kitaraansa käsitteli Bar Loosessa tiistaina 26. lokakuuta 2021, kuten Facebookiin kuvaamastani suorasta livepätkästä voitte itsekin ihastellen todistaa ja päätellä alta.

Ai niin, mutta mikä sitten oli sen Suhon rooli oikein sen Ville Valon urakehityksessä? Tällaista Ville kertoili Suhosta Radio Novalla reilut kymmenen vuotta sitten 2009. Tässä tapauksessa saatte lukea Villen tarinointia englanniksi, koska löysin tämän aarteen joltakin Himin fanifoorumilta englanniksi käännettynä. And because english is the true language of rock'n roll – old rock'n roll. geddit – that's what we're gonna use here now. And if you can't take it, go listen to your old records from Twisted Sister, honey.

– My personal supporter at that time was Suho Superstar, the leader of Jimsonweed. I played at a couple of rehearsals with Jimsonweed, and I hung out a lot with Suho, Kämex and Kinde. Suho taught me to be really stubborn when it comes to believing in your own vision and working for it instead of giving up right away. I wouldn’t be here now without Suho.

– There are many chains of events that happened more or less at the same time that are all partly responsible for us being where we are now. I don’t have a great memory, but I do remember the essential: the people who you are eternally grateful to for having had the opportunity to hang out with them and who have taught you a lot of things about music in a larger sense. Suho used to like give me a belt because he thought it would do well for a gig and I still have that belt and it was a good belt for that gig. They are little things like that that are at the same time really big things.

MEGAJYRÄÄ voi tällä hetkellä ostaa muun muassa seuraavista hienoista verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä sekä tietysti myös suoraan kustantajalta sekä kirjailijalta itseltään:

Rosebud
Levykauppa Äx
Stupido Market
Sammakko

Liity samalla myös Nalle Östermanin Megajyrän Facebook- ja Instagram-sivujen tykkääjäksi, niin saat aina tuoreimmat tiedot Megajyrään liittyvään uutisiin, tarjouksiin, tapahtumiin ja kisoihin!

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Frank Cray Publishing Co.: Arto Leivo / leivoseta@gmail.com / + 358 400 168 881
Nalle Österman: nalle.osterman@gmail.com / + 358 40 9696 326
www.facebook.com/frankcraypublishing

Bar Loosen henkilökunnan syväkurkku MEGAJYRÄN julkkareista: "En ole 20 vuoteen nähnyt vastaavaa!"

MEGAJYRÄ tarjosi Bar Loosessa tiistaina 26.10.2021
kenties tämän vuosituhannen pimeimmät bileet Suomessa!

Megajyrän unohtumattomat ja ikimuistoiset kirjajulkkarit järjestettiin Helsingin rokkiskenen sykkivämmässä sydämessä eli Annankadun Bar Loosessa tiistaina 26. lokakuuta 2021 klo 16.00–19.00.

Tapahtuman ohjelma heitti häränpyllyä jo heti kättelyssä, kun paikalle saapunut kustantaja ja juhlakalu ihmettelivät tapahtuman ensimmäisen esiintyjän Suho Superstarin poissaoloa.

Tämä mysteeri selvisi pian, kun sanataiteilija sai älypuhelimeensa puhelun herra Superstarilta.

– Missä sen keikan piti oikein olla? Eiks sen pitänyt olla täällä Loosisterissa?

Sörnäisten Kurvissa sijaitsevan, myös  CMB-ravintoloihin kuuluvan Bar Loosisterin ja Annankadulla sijaitsevan Bar Loosen välimatkaksi kaiken tietävä Google Maps ilmoittaa reilut kolme kilometriä.

No, kerrankos sitä rokkari erehtyy keikkapaikan sijainnista. Tässä tapauksessa tilanne ei tainnut olla yhtä fataali kuin Santa Cruz -yhtyeen legendaarisella pellavapäällä eli laulaja-kitaristilla Archie Cruzilla, joka aikoinaan löysi itsensä Turun Klubin sijasta Tampereen Klubilta omana keikkapäivänään!

Tapahtuman aikataululliset sekoilukertoimet nousivat entisestään punaiselle, kun Superstar ilmoitti soundcheckinsä jälkeen, että hän esiintyy NYT – eikä aikataulusssa ilmoitettu Österman.

– Jos ei kelpaa, niin me lähetään heti meneen.

Eihän tuohon voi sanoa muuta kuin että it's only rock'n roll, but I like it!

Megajyrän kirjajulkkareiden loppusuora sujui verrattain kaoottisissa ja kosteissa merkeissä juuri niiden kaikista aidoimpien vanhan liiton Like Kustannuksen bailujen hengessä eli niissä, joissa kansa maisteli, haisteli, taisteli ja naisteli hyvässä hengessä ihmetellen seuraavana aamuna missä, milloin ja miten oli oikein omaan sänkyynsä tiensä löytänytkään ja kenen kanssa, mutta niinhän sitä sanotaan, että pelimies ei vinguta natsikorttia, eiku pelikorttia, eiku luottokorttia turhaan, vai miten se nyt meni?

Joka tapauksessa lopullinen todiste Megajyrän julkkareiden fataalin tarunhohtoisesta legendaarisuudesta saatiin pari päivää myöhemmin eräältä Bar Loosen henkilökuntaan kuuluvalta syväkurkulta – jonka nimi jätettäköön häveliäisyyssyistä tässä yhteydessä mainitsematta – millaisen löydön tämä oli tehnyt miesten saniteettitiloista.

– Tämä oli myös aika kova juttu - en muista ihan vastaavaa 20 vuoden mittaisella uralla nähneeni, vaikka monta yllättävää asiaa on eteen tullutkin. Tuossa kuvassa on siis epäonnistunut yritys pestä paskan tahrimat bokserit vessaharjalla... Pytyn vieressä myös byysat eli Helsingin kaduilla on juossut joku ilman housuja. Noh, ainakaan ei ummetus vaivaa. En ehkä kestä enää. Aika kovaa ajoa ollut siis!

Tämäkin mysteeri saattoi selvitä erään toisen syväkurkun mukaan, jonka tiedonantaja oli osannut kertoa, että kyseiset paskaiset housut ja alkkarit olisivat kuuluneet Suomen ensimmäisen todellisen rocktähden eräälle jälkikasvulle – mutta kenelle!?!

Sanopa se siinäpä se, kuten Havana Black -yhtyeestä tuttu Markku "Crazy" Heiskanen olisi tässä yhteydessä voinut tokaista Los Angelesissa Dr. Sugermanin hoteisssa uusituilla raikkaan puhtoisilla leegoillaan.

Eri kreisiä tai greisiä menoa — eli juuri soveliasta Megajyrälle! Missäs sinä sitten olit?

MEGAJYRÄ ja paskaisten housujen arvoitus.
Megajyrää voi tällä hetkellä ostaa muun muassa seuraavista hienoista verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä sekä tietysti myös suoraan kustantajalta sekä kirjailijalta itseltään:

Rosebud
Levykauppa Äx
Stupido Market
Sammakko

Liity samalla myös Nalle Östermanin Megajyrän Facebook- ja Instagram-sivujen tykkääjäksi, niin saat aina tuoreimmat tiedot Megajyrään liittyvään uutisiin, tarjouksiin, tapahtumiin ja kisoihin!

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Frank Cray Publishing Co.: Arto Leivo / leivoseta@gmail.com / + 358 400 168 881
Nalle Österman: nalle.osterman@gmail.com / + 358 40 9696 326
www.facebook.com/frankcraypublishing

11.05.2021

Imikö MEGAJYRÄ mehut myös Keith "Keef" Richardsista – katso kuvat ja hämmästy!

Väsähtikö Keefer Megajyrään?

Tätä pohdiskellaan ja ihastellaan nyt kuumeisesti erilaisissa sosiaalisen median kanavissa ympäri maan ja maapallojen.

Syynä tähän pohdiskeluun on eräässä sosiaalisen median kanavassa roihunnut keskustelu, missä katsojat ja lukijat löysivät hämmästyttävää yhdennäköisyyttä sanataiteilija Nalle Östermanin ja The Rolling Stones -kitaristi Keith Richardsin habituksessa.

Tähän löytyi syy tiistaina 26. lokakuuta 2021 Östermanista otetussa valokuvassa, jossa ilmiselvästi tokkuraisen oloinen Österman nauttii sikeitä täysin palkein vain puoli tuntia ennen hänen kirjanjulkaisutilaisuuden alkamista Helsingin Annankadun Bar Loosessa.

Erään syväkurkun mukaan Österman oli seikkaillut yhdessä laulutaiteilija Henry Lee Rootsin kanssa ympäri pääkaupunkiseudun yötä erilaisia virvokkeita nautiskellen läpi yön. Lopulta kova ajo MEGAJYRÄN kyydissä vei mehut Östermanista, joka tarvitsi pienet nokkaunet selviytyäkseen omaan kirjajulkaisutilaisuuteensa.

Mutta miten kauan nuo nokoset oikein kestivät? Erään version mukaan vain 13 minuuttia, toisen mukaan peräti 20, kunnes kolmas nokitti peräti kahdella tunnilla!

Nyt erilaiset historoitsijat pohtivat kuumeisesti sitä mysteeriä, oliko MEGAJYRÄ syynä myös Rollari-legendan väsähtämiseen, onhan kaksikon habituksissa hämmästyttävää yhdennäköisyyttä. Katso kuvat ja päätä itse!

Sanataiteilija Nalle Österman Megajyrän
nukuttamana tiistaina 26.10.2021.

Megajyrää voi tällä hetkellä ostaa muun muassa seuraavista hienoista verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä sekä tietysti myös suoraan kustantajalta sekä kirjailijalta itseltään:

Rosebud
Levykauppa Äx
Stupido Market
Sammakko

Liity samalla myös Nalle Östermanin Megajyrän Facebook- ja Instagram-sivujen tykkääjäksi, niin saat aina tuoreimmat tiedot Megajyrään liittyvään uutisiin, tarjouksiin, tapahtumiin ja kisoihin!

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Frank Cray Publishing Co.: Arto Leivo / leivoseta@gmail.com / + 358 400 168 881
Nalle Österman: nalle.osterman@gmail.com / + 358 40 9696 326
www.facebook.com/frankcraypublishing



KOVAA AJOO Myyrmäessä MEGAJYRÄN kyydissä – haastateltavana Nalle Österman

Näin lennokkaasti KOVAA
AJOO -ohjelma mainosti
MEGAJYRÄN vierailua
Facebookissa 25.10.2021.

Maanantai-aamuna
25. lokakuuta 2021 klo 6.35 sanataiteilija Nalle Österman sai erittäin hämmentävän viestin. Viestin lähettäjä oli Östermanin vanha ja erittäin hyvä ystävä sekä rakas veriveli Henry Lee Roots, jolla oli erittäin tärkeää asiaa kirjailijallenne.

– Moi! Tuu vieraaksi tänää meidän KOVAA AJOO radio ohjelmaan? <3

Kuten erinäisissä mafiaelokuvissa asioita usein ilmaistaan eri tavoin, niin tämähän oli luonnollisesti tarjous, josta Österman ei voinut millään muotoa kieltäytyä.

Joten vielä samana iltana 48-vuotias mies raahasi vanhat ja kapiset luunsa Myyrmäen aseman suuntaan, missä sijaitsee verkkoradioasema SayFM:n äänitysstudiot.

Nyt sinullakin on mahdollisuus kuunnella seuraavan linkin takaa, mistä Österman ja KOVAA AJOO -ohjelman juontajat ja myös Down South Junkies -yhtyeestä tutut Henry Lee Roots ja Jan Tilles oikein keskustelivat sekä millaiset kyydit MEGAJYRÄ kolmikolle oikein tarjosi!

Ja sokerina pohjalla KOVAA AJOO tarjosi maailmanlaajuisena ensiesityksenä kaksi sävelmää Östermanin ensi vuonna 2022 julkaistavalta debyyttisooloalbumilta!

Megajyrää voi tällä hetkellä ostaa muun muassa seuraavista hienoista verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä sekä tietysti myös suoraan kustantajalta sekä kirjailijalta itseltään:

Rosebud
Levykauppa Äx
Stupido Market
Sammakko

Liity samalla myös Nalle Östermanin Megajyrän Facebook- ja Instagram-sivujen tykkääjäksi, niin saat aina tuoreimmat tiedot Megajyrään liittyvään uutisiin, tarjouksiin, tapahtumiin ja kisoihin!

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Frank Cray Publishing Co.: Arto Leivo / leivoseta@gmail.com / + 358 400 168 881
Nalle Österman: nalle.osterman@gmail.com / + 358 40 9696 326
www.facebook.com/frankcraypublishing


Mikä ihmeen MEGAJYRÄ?

Nalle Österman: Megajyrä (Frank Cray) Kl 84.2 (suomenkielinen kertomakirjallisus) ISBN 978-952-69683-2-2 Toimittaja-kirjailija Nalle Österma...